simpukat

Simpukat (Bivalvia) ovat nilviäisiin kuuluva luokka, jossa on noin 15 000 lajia (suurin nilviäisluokka kotiloiden jälkeen). Kaikilla simpukoilla on kaksiosainen, saranallinen kuori. Kuoressa on kasvurenkaita, joilla simpukan ikä voidaan periaatteessa määrittää. Kuorenpuoliskojen alla sijaitsevat vaippaliuskat, jotka erittävät kuoren, ja niiden alla kidusliuskat. Kidusliuskojen välissä on ruumis ja jalka, joka liikkuessa työnnetään ulos. Simpukat elävät vedenpohjassa, usein pohjaliejuun kaivautuneena ja liikkuvat pohjassa työntämällä jalkansa kuoren välistä pohjamutaan, ja vetämällä sen takaisin, jolloin simpukka liikkuu hieman. Jotkut lajit ovat myös kohtalaisia uimareita. Simpukoilla on yleensä kaksi (joillain lajeilla yksi) suurta lihasta, joilla kuoret suljetaan tiukasti. Elävän simpukan kuoren avaaminen vaatii voimaa. Simpukoilla ei ole lainkaan päätä, eikä radulaa tai muuta kalustoa ravinnon jauhamiseen, joten useimmat niistä syövät vain pieneliöitä. Joukkoon mahtuu myös raadonsyöjiä ja joitakin petoja.^[2]

Ravintonsa ja happensa simpukka hankkii imemällä vettä sifoneillaan, eli vaippansa putkimaisilla jatkeilla, jotka on työnnetty pohjaliejun pinnalle. Toisinaan simpukka pitää ruoansulatustaukoja ja sulkee kuorensa tiukasti, se voi elää hapetta jonkin aikaa. Hapesta ja ravinnosta suodatettu vesi poistuu hylkyputken kautta. Simpukka voi tällä tavoin suodattaa jopa kymmeniä litroja vettä vuorokaudessa. Tästä johtuu, että simpukkaan kerääntyy paljon ympäristössä olevia myrkkyjä. Siksi simpukat ovat haavoittuvia vesien likaantumiselle sekä happamoitumiselle, ja syötävät simpukat on kerättävä puhtailta paikoilta, ja lisäksi liotettava puhtaassa vedessä myrkkyjen poistamiseksi. Toisaalta simpukat ovat hyvä väline tutkittaessa veden laatua.^[3]

Simpukat kehittyivät kambrikaudella, yleistyivät maltillisesti paleotsooisella maailmankaudella ja lisääntyivät lähes räjähdysmäisesti mesotsooisella maailmankaudella.^[4]

Katso myös

• Luettelo Suomen simpukkalajeista

Lähteet