autoritaarinen

Kartta autoritaarisista valtioista (punaisella). Lähteet: Freedom House, Bertelsmann-säätiö, IDEA

Autoritarismi tarkoittaa enemmän tai vähemmän diktatuurista hallintotapaa vastakohtana ihmisten itsemääräämisoikeuteen perustuvalle demokratialle.^[1]

Autoritaarista valtiota hallitaan keskitetysti, yhden henkilön tai juntan (esimerkiksi sotilasdiktatuurin) toimesta. Hallinto toimii yleensä ilman kansanedustusta, tai edustuksellisuus on tiukasti rajattu hallinnon kannattajiin. Hallinnon toimien ulkopuolista valvontaa ei ole järjestetty. Tyypillisesti autoritaarisen valtion johto on tietty eliittiryhmä, joka käyttää painostusta pysyäkseen vallassa.

Autoritaarisuutta pidetään politiikassa yleisesti liberaalin tai demokraattisen asennoitumisen vastakohtana. Toisaalta esimerkiksi Richard Sakwa on tuonut esiin termin "demokraattinen autoritaarisuus" (engl. democratic authoritarianism), perustellen tätä sillä, että autoritaarisuus syntyy sekä sisällöstä että prosessista.^[2]

Autoritaarisen ja totalitaarisen hallinnon eroja

Yhdysvalloissa määriteltiin autoritarismin ero totalitarismiin Kirkpatrickin doktriinia sovellettaessa. Jeane Kirkpatrickin kehittämän doktriini saneli Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa 1980-luvun alusta. Teorian mukaan lännen kanssa yhteistyötä tekevät ei-demokraattiset valtiot olivat "autoritaarisia", kun taas Neuvostoblokki oli "totalitaarinen". Kirkpatrickin mukaan totalitaariset valtiot olivat kestävämpiä ja siksi vaarallisempia kuin autoritaariset. Esimerkkejä autoritaarisista valtioista ja järjestöistä olivat Ferdinand Marcosin Filippiinit, sekä Angolan UNITA- ja Nicaraguan Contra-sissiliikkeet.

Esimerkkejä autoritaarisesta hallinnosta

Esimerkki autoritaarisesta hallinnosta voisi olla Viron Konstantin Pätsin hallinto vuosina 1934-1940. Päts julisti toimitusministeriön johdossa ollessaan maahan poikkeustilan, jonka jälkeen hän toimi autoritaarisena yksinvaltiaana ja kielsi poliittiset puolueet. Vaikka Pätsin aikana järjestäytynyt poliittinen vastustus oli kielletty, jonkinasteinen oppositiotoiminta sallittiin. Kansanedustuksellisia elimiä ei poistettu, mutta esimerkiksi parlamenttia ei kutsuttu koolle, ja muiden elimien vaaleissa ehdokasasettelu rajattiin hallituksen kannattajiin. Päts valitutti itsensä riigivanemiksi ja presidentiksi. Poliittisia vastustajia painostettiin monin tavoin, ja vangitsemiset olivat yleisiä. Vastustajia ei kuitenkaan teloitettu. Viron myöhempi presidentti Lennart Meri on kuvannut Pätsin hallintoa pehmeäksi diktatuuriksi.

Viitteet