eleginen

Elegia (muinaiskreikkaa) on antiikkinen runoelma, joka on rakennettu kaksoissäkeistä (katso myös: distikon) eli elegiseen runomittaan. Elegioita esitettiin aatelisten miesten pitojuhlissa ja säestettiin auloksella. Elegiat olivat Antiikin Kreikassa aiheeltaan yleensä rakkauslauluja, joskus myös valtiollisia ja filosofisia. Sana eleginen tarkoittaa suruvoittoista tai kaihomielistä. Elegialla ei antiikin Kreikassa kuitenkaan viitattu runon tunneviritykseen, vaan kyseessä oli oma runouden alalajinsa.

Tunnettuja muinaiskreikkalaisia elegiarunoilijoita olivat spartalainen Tyrtaios ja efesolainen Kallinos, jotka kirjoittivat taisteluelegioita 600-luvun eaa. puolivälissä. Elegioiden välityksellä esitti yhteiskunnallisia muutoksiaan myös Ateenan valtiomuodon uudistaja Solon (640–560 eaa.). Myös megaralainen, maanpakoon joutunut ylimys Theognis (580–520 eaa.) kirjoitti miete-elegioita, joissa hän esitteli poikarakastetulleen Kyrnokselle aatelisetiikkaa ja harvainvaltaista ideologiaansa. Tunnetuin antiikin Kreikan rakkauselegian edustaja oli puolestaan Mimnermos, (650–580 eaa.) joka käytti pitojuhlien ilmapiirissä virinneitä eroottisia tunteita inspiraationaan. Mimnermoksesta tuli roomalaisen, erotiikkaan keskittyneen elegian, merkittävin varhaiskreikkalainen esikuva.

Nykyään elegiaksi voi nimittää mitä tahansa tunteellista tai surumielistä runoa runomitan laadusta riippumatta. Elegia voi olla myös sävellys, jossa vallitsevana on suruvoittoisesti haaveileva, laulava melodia.